Va­sem­mis­to­lii­ton La­pin pii­ri: Pak­ko­la­ki­pa­ket­ti joh­taa tör­mäyk­seen

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen Elinkeinoelämän keskusliiton tuella ajamat työelämän pakkolait johtavat vakaviin ongelmiin työmarkkinoilla, varoittaa Vasemmistoliiton Lapin piirihallitus.

Näyttää siltä, että Sipilän hallitus on oman ideologiansa ja Elinkeinoelämän keskusliiton vanki, sillä lausuntokierroksen aikana kävi ilmi, ettei pakkolaeilla edes saavuteta hallituksen asettamia tavoitteita. Esimerkiksi Aalto-yliopisto, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus kyseenalaistavat pakkolakien työllisyysvaikutukset.

Lomaoikeuden karsiminen, sairausajan karenssi ja työajan pidentäminen kohtelevat palkansaajaryhmiä eriarvoisesti. Suurimpina kärsijöinä ovat pienipalkkaiset työntekijät, joista monet työskentelevät naisvaltaisilla aloilla.

Hallituksella on viimeinen hetki ottaa järki käteen, sillä pakkolakipaketti sekoittaa tulevan syksyn työmarkkinakierroksen. Keväällä nähtävä ennätyksellinen pörssiyhtiöiden osinkojuhla lisää entisestään paineita sopimuskierrokselle, ennakoi piirihallitus kokouksessaan viime lauantaina Rovaniemellä.

Lisätietoja:
Kati Tervo
puheenjohtaja
Vasemmistoliiton Lapin piiri
p. 040 738 4683
tervokati@gmail.com