La­pin tie­ra­ho­ja on puo­lus­tet­ta­va

Teiden kunto on Lapissa monilta osin erittäin huono ja korjausvelkaa on kertynyt vuosien saatossa. Pitkien etäisyyksien maakunnassa tiestön merkitys korostuu entisestään, kun muita liikkumismuotoja ei ole. Tiet on myös turvallisuusasia, mistä emme saa tinkiä. Lisäksi merkittäviä teiden käyttäjiä ovat useat toimialat, kuten metsä- ja kaivosteollisuus. Yleensäkin erilaisten raskaskuljetusten ja henkilöliikenteen määrän on ennustettu lisääntyvän tulevina vuosina. Sen lisäksi, että tiet tulee laittaa kuntoon pitää Kolarin radan sähköistys ja heti perään ns. tunturiradan suunnittelu saada vauhtiin. Nämä nostavat myös huoltovarmuutta ja ovat paljon merkittävämpiä kohteita kuin etelän ”tunnin juna” – hankkeet.

Väylävirasto julkisti äskettäin ehdotuksensa Valtion väyläverkoston investointiohjelmaksi vuosille 2024-2031. Siinä linjataan, mihin liikennehankkeisiin Suomessa investoidaan valtion rahoja tulevaisuudessa. Esityksen mukaan rahoitus näille vuosille olisi kokonaisuudessaan 3,7 miljardia euroa, josta Lappi saisi vain n. 2,5 %. Tämä esitys on todellinen pettymys meille lappilaisille. Samaa pettymystä on kertonut mm. Lapin Kauppakamari.

Lapin edunvalvonta on tässä kohtaa pettänyt pahasti. Lapin kansanedustajien tulee yhdistää voimansa ja yhteistyössä vaikuttaa kaikin mahdollisin keinoin, jotta tieverkon tilaa saadaan parannettua ja uusiin investointeihin vauhtia. Nyt kun lappilaisten kansanedustajien määrä tippuu seitsemästä kuuteen, korostuu yhteistyökyky edunvalvojien kesken entisestään. Itse olen tottunut tekemään yhteistyötä monissa asioissa yli puoluerajojen, sen taidon olen halukas antamaan lappilaisten käyttöön.

Yhteistyössä koko Lapin puolesta.

Toni Keränen