Kuten tunnettua, fyysisellä aktiivisuudella ja liikunnalla voidaan tuottaa paljon lisäarvoa lasten itsetunnon kasvulle ja ennen kaikkea sillä on suuri merkitys lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä. Järjestöjen organisoima toiminta voi pelastaa monta lasta liikkumattomuuden noidankehältä. Näiden ns. matalan kynnyksen liikuntapalveluiden tarjonnassa eritystä huomiota tulisi kiinnittää maahanmuuttajiin ja heidän lapsiin.
Edellä kuvattu toiminta ei kuitenkaan ole parantava lääke itse sairauteen. On pidettävä mielessä, mikä rakenteellinen tekijä aiheuttaa lasten ja nuorten eriarvoistumisen suomalaisessa markkinavetoisessa yhteiskunnassa. Vanhempien työttömyys, syrjäytyneisyys ja sitä kautta vähävaraisuus ovat voimakkaasti lisääntyneet viime vuosina.
Ilmiöllä tiedetään olevan yhteys lasten ja nuorten kaikenlaiseen pahoinvointiin. Vanhemmille taloudellinen tilanne aiheuttaa usein stressiä jokapäiväisestä selviytymisestä. Se voi helposti johtaa uupumuksen ja masennuksen kierteeseen. Lapsi puolestaan kokee, ettei hän saa samoja asioita, joita muut lapset saavat. Suomi on todellakin jakautumassa luokkayhteiskunnaksi; hyvinvoivat – pahoinvoivat.
Huolestuttava ilmiö on myös se, että asenteet ovat selvästi koventuneet huono-osaisempia kohtaan. Joidenkin, varsinkin hopealusikkasuussa syntyneiden, mielestä vähävaraisuus on ihmisten omaa syytä. Vähävarainen on yhtä kuin vähempiarvoisempi. Kaupallisuus, tehokkuusajattelu ja kilpailuhenkisyys ovat menneet inhimillisyyden edelle. Suomesta on hyvää vauhtia tulossa (tai on jo) kylmä ja kova yhteiskunta – tätäkö me haluamme? Minä en ainakaan.
Jarmo Huhtala
Alue- ja kuntavaaliehdokas