Tiedotteet

Markus Korjonen Vasemmistoliiton Lapin piirin puheenjohtajaksi

Sunnuntaina Kemijärvellä koolla ollut Vasemmistoliiton Lapin piirin syyspiirikokous valitsi puheenjohtajiston ja piirihallituksen vuodelle 2017. Puheenjohtajaksi valittiin Markus Korjonen Rovaniemeltä. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Aaro Granroth Kittilästä ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Arja Karhu Torniosta.

[ Lue lisää → ]

Vasemmistoliiton Lapin piiri: Pakkoyhtiöittämisestä luovuttava

Vasemmistoliiton Lapin piiri pitää tärkeänä sitä, että Lapin maakunnassa turvataan lähipalvelut koulutuksessa ja sote-palveluissa nyt ja tulevaisuudessa. Kuntien on huolehdittava asiakkaiden, potilaiden, oppilaiden ja henkilökunnan turvallisuudesta ja käytettävä rahaa toimitilojen kunnostamiseen sekä käyttökelvottomien tilojen käytöstä poistamiseen ja uudisrakentamiseen. Lisäksi esimerkiksi mielenterveyden huollossa tulisi tietoperustaa käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteiden osalta vahvistaa.

[ Lue lisää → ]

Vasemmistoliiton Lapin piiri: Viisipäiväinen postinjakelu turvattava

Vasemmistoliiton Lapin piiri on huolissaan hallituksen aikeista vähentää postin jakelupäiviä viidestä päivästä kolmeen. Postilain uudistus on etenemässä seuraavan vaiheeseen ja Posti Oy:n esityksen mukaan jatkossa postia ei enää jaettaisi viitenä päivänä viikossa. Piirihallitus pitää erittäin tärkeänä, että viisipäiväinen jakelu turvataan jatkossakin koko Suomessa. Siirtyminen kolmipäiväisyyteen aiheuttaisi merkittäviä haittoja haja-asutusalueilla kuten Lapissa.

[ Lue lisää → ]

Lapin Vasemmiston kevätkokous Torniossa: Suomi liennyttäjäksi

Suomen tulee toimia aktiivisen vakauspolitiikan puolesta niin Suomen maarajoilla kuin Itämerelläkin, totesi lauantaina Torniossa kokoontunut Vasemmistoliiton Lapin piirin piirikokous. Kansainvälisen tilanteen kiristyessä Suomelle luonteva rooli sotilaallisesti liittoutumattomana maana on edistää kaikella tapaa konfliktien rauhanomaisia ratkaisuja. Se onnistuu kaikkein parhaiten pysyttelemällä sotilasliiton ulkopuolella myös tulevaisuudessa, painotti Vasemmiston kokousväki.

[ Lue lisää → ]

Lapin puoluekokousedustajat

Vasemmistoliiton Lapin piirin puoluekokousedustajat Oulussa 10.-12.6.2016 pidettävään puoluekokoukseen. Edustajat vahvistettiin Torniossa 23.4. pidetyssä kevätpiirikokouksessa. Itä-Lappi Kotilaine Jarkko (Kemijärvi) Salmela Janni (Pelkosenniemi) Varalla: Kauko Jaakkola (Kemijärvi) ja Hannu Oikarinen (Pelkosenniemi) Kemi Kumpumäki Veikko Luosujärvi Riitta Pasoja Jouko Tervo Kati varalla: Pertti Henttinen, Mauri Jaakkonen, Sisko Korrensalo, Tytti Kumpulainen ja Anneli Mikkanen Kemi-Tornion seutu Halttu Helena (Keminmaa) […]

[ Lue lisää → ]

Vasemmiston Lapin piiri: Kati Tervo puoluevaltuuston johtoon

Vasemmistoliiton Lapin piirin kevätkokous pidettiin tänään Tornion Järjestötalolla. Piirijärjestö esittää kemiläistä Kati Tervoa, 32, Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Tervo toimii tällä hetkellä Vasemmistoliiton Lapin piirin ja Meri-Lapin JHL:n osasto 052:n puheenjohtajana. Hän on aiemmin työskennellyt piirin toiminnanjohtajana ja toiminut muun muassa Kemin kaupunginvaltuutettuna.

[ Lue lisää → ]

Vasemmistolle kaksi paikkaa Lapista Tradekan edustajistoon

Vasemmistoliitto ja Sdp jakoivat edustajiston paikat yhtä lukuun ottamatta maaliskuussa käydyissä osuuskunta Tradekan vaaleissa. Vasemmisto sai Lapista kaksi paikkaa edustajistoon. Vaalipiiristä valittiin edustajistoon alueluottamusmies Jorma Pimperi Kemistä (395 ääntä) ja samalla äänimäärällä kunnallisneuvos Juha Pikkarainen Kemijärveltä. SDP sai edustajiston 85 paikasta 55. Vasemmistoliiton kannatus laski hieman 34,4 prosentista 33,9:ään ja paikkoja irtosi yhteensä 29. SKP:n […]

[ Lue lisää → ]

Kati Tervo ehdolle Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajaksi

Kemin Vasemmistoliitto ry esittää kemiläistä Kati Tervoa ehdolle Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajaksi Vasemmistoliiton puoluekokouksessa 10.-12.6.2016. Tervo toimii tällä hetkellä mm. Vasemmistoliiton Lapin piirin ja Meri-Lapin JHL ry 052 puheenjohtajana. Tervo on aiemmin työskennellyt mm. Vasemmistoliiton Lapin piirin toiminnanjohtajana, jonka kokemuksen ansiosta kenttä ja puoluetoimijat ympäri Suomea ovat tulleet tutuiksi. Lappi on vahvaa vasemmistolaista kannatusaluetta ja pohjoisen […]

[ Lue lisää → ]

Ivalon piirikokouksen valinnat

Sunnuntaina Ivalossa koolla ollut Vasemmistoliiton Lapin piirin syyspiirikokous valitsi puheenjohtajiston ja piirihallituksen vuodelle 2016. Puheenjohtajaksi valittiin Kati Tervo Kemistä. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Aaro Granroth Kittilästä ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Markus Korjonen Rovaniemeltä. Piirihallitukseen valittiin Maisa Lahnajärvi (Kemi), Vesa Puuronen (Rovaniemi), Vuokko Vakkuri (Ylitornio), Matti Luukkonen (Inari), Voitto Vaattovaara (Kolari), Janni Salmela (Pelkosenniemi), Arja Karhu (Tornio), Pirjo […]

[ Lue lisää → ]

Vasemmistoliiton Lapin piiri on huolissaan hallituksen aluepolitiikasta

Vasemmistoliiton Lapin piirin syyskokous vaati Ivalossa 15.11.2015 aluepolitiikan vahvistamista. Aluepoliittisilla toimilla tulee Lapissa säilyttää ja lisätä työpaikkaomavaraisuutta. Piirikokous on huolissaan sekä lentoliikenteen että raideliikenteen tulevaisuudesta Lapissa. Lentoliikenne on Lapin matkailun ja muun elinkeinoelämän kulmakivi. Saavutettavuuden ongelma on paljon kiinni lentoliikenteen toimivuudesta ja päivittäisistä aikatauluista sekä lentokenttäpalveluiden turvallisuudesta. Raideliikenteen kuljetusten turvaaminen on välttämätöntä Lapin elinkeinoelämän kannalta. […]

[ Lue lisää → ]